Palvelut

Tilasuunnittelua

Etsimme kauniit ja toimivat sisustusratkaisut yritykseesi. Jokaisen uuden projektin aloittaminen perustuu kuuntelemiseen ja vasta sitten tekemiseen. Ensin kysymme, selvitämme ja tutkimme, sitten käärimme hihamme ja teemme työmme. Tavoitteemme on aina enemmän ja paremmin. Sinun yritystäsi varten.

Hyvä sisustus on osa yrityksen brändiä. Se vahvistaa henkilöstön viihtyvyyttä. Sisustussuunnitelmaa tehdessä hyödynnämme tiedot eri osastojen ja työntekijöiden päivittäisistä työtehtävistä. Visuaalisen ilmeen lisäksi keskitymme vahvasti myös akustiikkaan, sisäilmaan sekä materiaalien ja kalusteiden kestävyyteen. Huomioimme myös kaikissa työvaiheissa ja lopputuloksessa ekologisuuden. Ajatuksella sisustettu tila palvelee pitkään ja hyvin.

Sisustussuunnitteluun kuuluu muun muassa

  • Materiaali- ja värisuunnitelmat
  • Kalusteiden layout-suunnittelu
  • Äänimaailman ja huoneakustiikan suunnittelu
  • Sisäilma- ja vihersuunnitelmat

Työympäristön kehittäminen

Työympäristö on johtamisen väline

Työympäristölle voi ja pitää asettaa liiketoimintaa tukevia tavoitteita. Työympäristön pitää ohjata ihmisiä ja yrityksen eri osastoja tekemään yhteistyötä. Kun tässä tavoitteessa onnistutaan, ollaan luotu hyvä työympäristö, joka edistää hyvinvointia ja kasvattaa tuottavuutta.

Työympäristösuunnittelu lähtee aina käyttäjistä ja heidän tarpeistaan. Ja tietysti yrityksen asettamista tavoitteista työntekemiselle ja sen tuloksille. Tavoitteena voi olla vaikkapa parantaa keskittymistä, lisätä kommunikaatiota tai nostaa innovaatiokykyä.

Työympäristön jakaminen toiminallisesti erilaisiin alueisiin on edellytys toimivalle toimistolle.
Toimiva työympäristö jakautuu vähintään neljän alueeseen: viestinnän, keskittymisen, yhteistyön ja palautumisen alueisiin.

COMMUNICATION
CONCENTRATION
COLLABORATION
CHILLING

Pienentämällä tilakustannuksia rahoitetaan muutoshanketta

Usein huomataan, että toimitilojen käyttöaste on kuviteltua paljon alaisempi. Nykyisin työtä tehdään asiakkaan luona tai etätöinä, mikä tarkoittaa myös pienempää tilatarvetta. Tilojen pienentäminen puolestaan tuo säästöä, jonka avulla voidaan suunnitella ja rahoittaa uudet, hienommat ja toimivammat tilat.

Helsinki Living Ecodesign Collection – Kierrätyskalusteita

Vanhat huonekalut saavat uuden elämän Helsinki Livingin kotimaisessa kunnostuspajassa. Vanhasta olohuoneen pöydästä voi syntyä kaksi komeaa sivukonsolia tai saunanjakkarasta tyylikkäitä yrttihyllyjä. Jatkamme esineiden kiertokulkua ja luomme hylätystä uutta.
Teemme mielellämme myös tilaustöitä eli juuri täsmällisesti tilaan mitoitettuja uusiokalusteita.

Kysy lisää
Pyydä tarjous

Yhteistyössä
Helsinki Living – Suomen tyylikkäin sisustusverkkokauppa
www.helsinkiliving.fi